Eskarilainen toivoi Ninjago-aiheisia synttäreitä. No minä sitten yritin väkertää marsipaanista lego-ukkoja parina iltana ja saatiin tällainen kakku aikaan:

Suolaisena kokeilin laittaa tarjolle kasvis-coctailpaloja Kinuskikissan tapaan:

Lastenkutsuille teini pikkupizzoja, ja muutoin oli kakun lisäksi lähinnä karkki-sipsi-osastoa. 

Kirjoitanpa tähän ylös vielä leikit, jos joku muukin tarvitsee ideoita, itse löysin osan ideoista googlettamalla =)

Ninjaleikit: jokainen halukas sai laittaa ninjahuivin päähänsä ja keksiä oman ninjanimen (niistä tuli tietenkin Pekka-tyhmä, ja Mikko-kakka -nimiä, mutta menkööt tämän kerran niinkuin haluavat). Sitten harjoitettiin ninjojen keskittymiskykyä läpsyleikillä: laitettiin jokaisen kädet piiriin lattialle siten, että omien käsien väliin jäi molemmilta sivulla olevalta kaverilta yksi käsi. Sitten läpsy lähti liikkeelle, ja jokaisen tuli hoksata, koska on oma vuoro taputtaa lattiaan. Yksi taputus - läpsy jatkaa eteenpäin, kaksi taputusta - läpsy muuttaa suuntaa. Väärästä taputuksesta tai vuoron unohduksesta käsi tippui pois  pelistä. 

Etsimiskisassa haettiin ninjakuvia pitkin taloa.

Ninjojen tarkkuusharjoituksissa heitettiin heittotähdillä ninjankuvia. Kuvat tulostin netistä ja laitoin seisomaan pöydälle, tähtien ohje täällä. Yllättävästi pojat innostuivat näinkin yksinkertaisesta ideasta. Moni tuli kerta toisensa jälkeen heittovuorolle.

Lopuksi vielä sai harjoittaa omia ninjahyppyjä patjalle. Muut kannustivat.

 

Mä olin taas kauhea kapinallinen enkä hankkinut kaveripussukoita. Mulle vaan on jäänyt niiden tarpeellisuus jotenkin mysteeriksi. Anteeksi vain niitä kaipaaville, meiltä ei lähde krääsä/karkkipussia kenellekään.