Eleonoralta sain tunnustuksen, kiitos! 

Tunnustukseen liittyi tehtävänä kertoa itselle 5 tärkeää asiaa, ja tässäpä minun viisikkoni:
1. Käytän tähän ensimmäiseen perinteiset, erittäin tärkeät ja jokseenkin itsestäänselvästi tälle listalle kuuluvat asiat: perhe, terveys, ystävät. 
2. Hedonismi, tärkeää on elämästä nauttiminen. Tämä näkyy arjessa esim. siinä, että käytän vapaahetkeni omiin kivoihin tekemisiin kotitöiden sijaan (ja ikävä kyllä sen kyllä huomaa kodistamme..)
3.  Pragmatismi, se mikä toimii käytännössä ja helposti. Esim. vaatteissa, yksinkertainen on kaunista, kunhan lämmittää. "Ai mikä muoti?"
4.  Luonnollisuus, en meikkaa, en käytä shampoon lisäksi muita mömmöjä kuin satunnaisesti. Jalkakarvat kunniaan!
5. Eko. No, yritän, ainakin välillä. Joistain valinnoistani voin olla tyytyväinen, että olen periaatteeni mukaan elänyt tähän saakka (kestovaipat, -siteet, autokortittomuus), toisista olen antanut periksi laiskuuden, rahan tai kohdan 2 nojalla (meillä ei ole edes bioroskista enkä jaksa tapella talonyhtiön muiden osapuolten kanssa sen saamiseksi kun eivät ensi ehdotuksesta innostuneet. Seuraavan asuntoon sitten.)

Ohhoh, menipäs se oikein periaatteiden luetteloinniksi. Unohtakaa että luitte äskeisen, jos alkoi ärsyttämään =)

Menkööt Marialle tämä!