Mea sai synttärilahjaksi kummitädiltään ja -sedältään (kiitos vain teille!) Disneyn Puput, lahja äidille -kirjan. Ja se on kyllä ihana. Kuvitus on kaunista ja sitä jaksaa tutkia pitkään. Tekstiä on sopivan vähän, ei tarvitse nukutuspuuhissa istua puolta tuntia jos haluaa lukea koko kirjan kerralla ;) (laiska äiti toisinaan..) Mutta parasta on juoni: puput heräävät, syövät, halaavat äitiään. Sitten he lähtevät leikkimään ja rakentavat korin, jonka täyttävät kukilla ja marjoilla. Lopuksi kori viedään äidille ja taas halataan.

Että nyt vasta löysin maailmasta kirjan, jossa ei tarvitse olla ahdistusta, vaan kaikki on hyvin ja onnellista alusta loppuun. Tiedättehän sen, kuin yleensä kirja joko alkaa kamalasta ahdingosta josta selviydytään lopuksi onnellisesti (yleensä) tai jos alku on onnellista, tulee välissä jokin kamala onnettomuus tai tragedia joka sitten voitetaan. Useimmissa lastenkirjoissakin näin on, enkä oikein ole ymmärtänyt miksi. Siksi oli mukava lukea vaihteeksi tällaista hyvän mielen kirjaa. Varsinkin kun eilispäivästä se hyvä mieli oli muuten kaukana...

VAROITUS: loppuosa sisältää valitusta, ei kannata lukea, se vain on täytynyt purkaa johonkin

Olimme tapaamassa huhtihippusia, eli Nooan kuukausilistan kautta syntynyttä äiti-lapsi -porukkaa. Nooa palasi vanhoihin huonoihin tapoihinsa, puri yhtä ja löi toista lasta. Minä häpesin silmät päästäni ja lähdimme pois kun eivät varoitukset auttaneet Nooan käytökseen. Nooa nukkui  matkalla 15 minuuttia bussissa eikä suostunut nukahtamaan uudestaan. Mikä tiesi meille oikein hauskaa kiukuttelua loppupäiväksikin. Mulla alkoi jo olla epätoivoinen olo, kun en keksi mitä voisin tehdä Nooan käytöksen muuttamiseksi sen lisäksi mitä jo nyt tehdään. Meillä käytössä on jäähy-rangaistus: toisten satuttamisesta tai muusta törkeästä vääryydestä Nooa pääsee istumaan vessanpöntön päälle yksin hetkeksi. Anteeksipyynnöt tehdään myös joka kerta. Samoin yritetää palkita Nooaa silloin, kun on käyttäytynyt hyvin ja keskustella säännöistä kun siihen tulee sopivia tilaisuuksia. Huomiotakin täytyy koettaa antaa paljon, ettei sen vuoksi rupea rettelöimään.

Onneksi tänään sain antaa tarran palkinnoksi, kun aamupäiväulkoilut sujuivat hyvin, vain pientä kinaa lelujen jakamisesta, muttei mitään varsinaista pahantekoa. On jo hiukan positiivisempi mieli. Eilen vain masensi että mitä kummaa mä olen lapselleni tehnyt että se käyttäytyy noin. Ja miksi toisten lapset on niin herranterttuja...